Rehellinen, suora ja tyylikäs Dirty Diana on naisten kirjoittamaa, kipinöivän kuumaa kirjallisuutta.
Dianalla on työ, josta hän pitää, aviomies Oliver, jonka hän tuntee perin pohjin, ja kuusivuotias tytär. Diana on ihan tyytyväinen avioliittoonsa, vaikka intohimo makuuhuoneessa on enää vain muisto. Kun Diana vierailee vanhan ystävänsä luona, jokin hänessä uinuva herää. Palattuaan takaisin kotiin hän ryhtyy maalaamaan muotokuvia tuntemistaan naisista samalla kun nämä kertovat hänelle salaisimmista fantasioistaan. Vähitellen Diana alkaa saada kiinni myös omasta naiseudestaan, mutta löytöretkellä on toinen puoli: pitääkö jonkin loppua ennen kuin mitään uutta voi alkaa?
Jen Besser– kustantaja – ja Shana Feste – elokuvaohjaaja – ovat parhaita ystäviä, jotka muuttivat perheineen yhteiseen asuntoon koronapandemian ajaksi. He halusivat kuvata naisten seksuaalisuutta aidosti, hauskasti ja nautittavasti: näin syntyi Demi Mooren kertoma Dirty Diana -podcast, joka saavutti USA:ssa huiman suosion. Kirjaksi puettu teos aloittaa kolmen romaanin sarjan, joka on myyty kymmeniin maihin ja josta on tekeillä myös televisiosarja.
*
”Dirty Dianan seksikohtaukset poikkeavat raikkaalla tavalla totutusta.” Vogue
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510470862
- Tuotekoodi 9789510470862
- Kirjoittajat Jen Besser; Shana Feste
- Kääntäjät Outi Järvinen
- Kannen suunnittelijat Donna Cheng; Rocío Montoya
- Sarja Dirty Diana
- Sarjanumero 1
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus; Romantiikka: eroottinen; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 02.06.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä Viihde- ja romantiikkakirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU; RO
- Sivumäärä 320
- Avainsanat spicy
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Dirty Diana
- Pituus (mm) 209
- Leveys (mm) 135
- Korkeus (mm) 21
- Paino (g) 292
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.