Sarjan viidennessätoista kirjassa Ella ja hänen kaverinsa pääsevät vihdoin toiselta luokalta! Mutta heidän uusi luokkansa onkin yllättäen kaksi ja puoli A.
– Minä pidän koulusta ja opettajasta, mutta läksyjä saisi olla enemmän, sanoi Tiina.
– Nykykoulussa opetetaan liian vähän ydinfysiikkaa, arvosteli Tuukka.
– Lasten pitäisi saada itse päättää omista asioistaan, sanoi Pukari.
– Ruokatunnit saisivat olla pidempiä ja niitä pitäisi olla paljon enemmän, sanoi Pate.
Niinpä me päätimme karata koulusta ja etsiä tilalle sellaisen, jossa kaikilla olisi aina hauskaa.
Karkumatkalla ystävykset kohtaavat mystisen ja vähän pelottavankin taikuri Papadamin, jonka aikomukset uhkaavat sekä opettajan perhettä että koko kaupungin tulevaisuutta.
Uusi Ella ja kaverit on aiempien tapaan itsenäinen jatko-osa sarjalle. Sen entistä isompi formaatti, helppolukuinen teksti ja Mervi Lindmanin hauska piirroskuvitus sopivat kaikentasoisille lukijoille.
Kirkkonummelaisen Timo Parvelan lasten- ja nuortenkirjoja luetaan innokkaasti monissa maissa. Erityisesti Saksassa hänen suosionsa on valtaisaa. Monipuolinen Parvela tunnetaan myös käsikirjoittajana ja kolumnistina. Lahjakas ja myös ulkomailla rakastettu kuvittaja Mervi Lindman on aiemmin tehnyt Ella-kirjoihin kansia. Tässä kirjassa Ellan ja kavereiden maailma herää eloon Lindmanin sävykkäiden piirroskuvien myötä.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789513179946
- Tuotekoodi 9789513179946
- Kirjoittajat Timo Parvela
- Kuvittajat Mervi Lindman
- Sarja Ella ja kaverit
- Sarjanumero 20
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: huumori; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: koulutarinat
- Ilmestymispäivä 01.01.2014
- Vuosi 2014
- Painos 4
- Tuoteryhmä Lasten romaanit, lorut ja runot
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 7
- Sivumäärä 141
- Avainsanat ystävyys; huumori; lastenkirjallisuus; koululaiset; taikurit; äänikirjat; karkaaminen; suomi; koululaisromaanit; koulutoverit; opettajat; koulukaverit
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Uusintapainoksen pvm 01.09.2022
- Pituus (mm) 216
- Leveys (mm) 156
- Korkeus (mm) 16
- Paino (g) 370
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Ylivetokannet; Kannet laminoitu; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.