Suosikkisarjan kuudennessatoista kirjassa Ellan ja kavereitten oma opettaja ja opettajan vaimo lähtevät romanttiselle kylpylälomalle. Kaikki on huolellisesti valmisteltu lapsen- ja koiravahtia myöten. Sattumusten kautta käy kuitenkin niin, että Ella ja kaverit päätyvät lapsenvahdeiksi opettajien luullessa homman olevan ammattilaisen käsissä.
Ella ja kaverit yrittävät parhaansa, mutta tehtävä osoittautuu luultua haastavammaksi. Siksi ystävykset päättävät lopulta lähteä etsimään opettajia palauttaakseen lapset ja koirat heille…
Ella ja kaverit lapsenvahteina on toinen Mervi Lindmanin kuvittama sarjan kirja. Sen reilunkokoinen formaatti, helppolukuinen teksti ja hauska piirroskuvitus sopivat kaikentasoisille lukijoille, myös aloittelijoille. Uutuuskirja on aiempien tapaan itsenäinen jatko-osa.
Kirkkonummelaisen Timo Parvelan lasten- ja nuortenkirjoja luetaan innokkaasti monissa maissa. Erityisesti Saksassa hänen suosionsa on valtaisaa. Monipuolinen Parvela tunnetaan myös käsikirjoittajana ja kolumnistina. Mervi Lindman on lahjakas ja kautta maailman rakastettu kuvittaja.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789513182670
- Tuotekoodi 9789513182670
- Kirjoittajat Timo Parvela
- Kuvittajat Mervi Lindman
- Sarja Ella ja kaverit
- Sarjanumero 21
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: huumori; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: koulutarinat
- Ilmestymispäivä 01.01.2015
- Vuosi 2015
- Painos 4 (4. p)
- Tuoteryhmä Lasten romaanit, lorut ja runot
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 7
- Sivumäärä 81
- Avainsanat kirjailijat; huumori; lastenkirjallisuus; äänikirjat; kommellukset; koululaisromaanit; lastenhoito; koulunkäynti; loma; koulutoverit; kylpylät; opettajat; lapsenvahdit
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Pituus (mm) 217
- Leveys (mm) 155
- Korkeus (mm) 12
- Paino (g) 276
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Ylivetokannet; Kannet laminoitu; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.