Erään metsäomaisuuden tarina on tutkimus luontopääomayhtiö Finsilva Oyj:n omistamien metsien vaiheista esihistorialliselta ajalta nykypäiviin. Millaisia nämä metsät ovat eri aikoina olleet ja mitkä seikat ovat vaikuttaneet niiden muutoksiin luonnon oman kehityksen ohella? Samalla teos avaa näiden metsien omistamisen ja käytön historiaa, sillä metsiin on aina kohdistunut ihmisten toiveita ja tavoitteita.
Metsien mittava kotitarvekäyttö ja kaskitalous saivat rinnalleen aluksi kansainvälisen kysynnän synnyttämän tervatalouden. Metsien käyttö alkoi kuitenkin voimakkaasti muuttua saha-, selluloosa- ja paperiteollisuuden myötä 1800-luvulta lähtien. Koska metsiä ei uudistettu ja hoidettu, käytön jäljet näkyivät metsissä pitkään.
Vuonna 2005 perustetun Finsilva Oyj:n metsien pääosa koostuu G. A. Serlachius Oy:n, Ab J. W. Enqvist Oy:n ja Metsäliitto Osuuskunnan entisistä metsistä. Finsilva Oyj on luontopääomayhtiö, joka pyrkii toimimaan luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi ja vaikuttamaan luontopääomamarkkinoiden kehittymiseen. Ihminen tarvitsee metsää, mutta myös syvää ajallista ja alueellista ymmärrystä metsistä ja niiden kehityksestä. Erään metsäomaisuuden tarinan tavoite on auttaa ymmärtämään näitä erityispiirteitä ja kehityskulkuja, paitsi Mäntänvuorella Mänttä-Vilppulassa, Vermassalossa Virroilla, Nygårdissa Kurussa ja Dalkarbyssä Pohjan pitäjässä, myös muissa metsissä.

- Kustantaja / Valmistaja Finsilva
- ISBN 9789526511757
- Tuotekoodi 9789526511757
- Alanimike Finsilvan metsät
- Kirjoittajat Jyrki Paaskoski
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Maa- ja metsätalous; Yrityshistoria; Metsäteollisuus; Metsänhoito
- Ilmestymispäivä 18.06.2025
- Vuosi 2025
- Tuoteryhmä Historia
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 320
- Avainsanat historia; metsänomistus; metsätalous; yrityshistoria; metsäala
- Kirjastoluokka 92
- Pituus (mm) 255
- Leveys (mm) 218
- Korkeus (mm) 27
- Paino (g) 1462
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Ylivetokannet; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Finsilva Oyj, Hatanpään valtatie 30A , PL 314, 33101, Tampere
- ALV 14,0%

Reviews
There are no reviews yet.