Harry Potterin kuudes lukuvuosi on täynnä yllätyksiä Lontoossa kolea, leppymätön sumu ei hellitä, vaikka on heinäkuu. Silta sortuu, ihmisiä murhataan, pyörremyrsky riehuu maan länsiosassa. Jästien pääministerillä riittää huolia, mutta taikaministerillä, Cornelius Toffeella, ei ole yhtään helpompaa: hän on saanut potkut. Harry Potterin kesäloma keskeytyy, kun itse Albus Dumbledore saapuu Likusteritielle tapaamaan Harry Potteria. Mitä on tapahtunut?
Harry Potterin kuudes lukuvuosi käynnistyy muutosten merkeissä. Tylypahkaan tulee taas uusi opettaja joka ryhtyy opettamaan taikajuomia. Oppikirja Taikajuomien valmistus edistyneille tulee tutuksi kaikille taikajuomia opiskeleville, mutta varsinkin Harrylle, joka yllättää sen avulla sekä itsensä että muut. Harry on nyt kuusitoistavuotias. Kuluvan vuoden aikana hän ja hänen luokkatoverinsa täyttävät seitsemäntoista vuotta, tulevat täysi-ikäisiksi ja saavat aloittaa ilmiintymiskurssin. Rakkaushuolet piinaavat yhtä jos toista, myös Harrya, Ronia ja Hermionea. Mutta kaikkein järisyttävin muutos on se, että Dumbledore alkaa antaa Harrylle yksityistunteja! Miksihän?
Taiturimainen tarinankertoja J. K. Rowling onnistuu jälleen kerran ylittämään kaikki odotukset. Lähestytään selvästi teossarjan finaalia: toiseksi viimeisessä osassa jännitys tiivistyy ja Harry Potterin harteille kasataan yhä enemmän vastuuta. Velho-oppilaat ovat tulossa täysi-ikäisiksi, ja elämä Tylypahkassa saa monia uusia sävyjä.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520428433
- Tuotekoodi 9789520428433
- Kirjoittajat J.K. Rowling
- Kääntäjät Jaana Kapari-Jatta
- Kannen suunnittelijat Arch Apolar
- Sarja Harry Potter
- Sarjanumero 6
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: fantasia
- Ilmestymispäivä 30.03.2021
- Vuosi 2021
- Painos 1
- Tuoteryhmä Lasten romaanit, lorut ja runot
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 9
- Sivumäärä 698
- Avainsanat noituus; magia; fantasiakirjallisuus; lastenkirjallisuus; hyvän ja pahan välinen taistelu; noidat; sisäoppilaitokset; velhot; pojat; nuortenkirjallisuus; äänikirjat; koulunkäynti; englanti; orvot; koulut; tylypahka
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Alkuperäinen nimi Harry Potter and the Half-Blood Prince
- Pituus (mm) 210
- Leveys (mm) 136
- Korkeus (mm) 44
- Paino (g) 622
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.