Kalastajat näkevät työssään, että Itämeri ei voi hyvin. Vaikka päästöt Itämereen ovat vähentyneet merkittävästi, sen tila on huono.
Lähivesistä pyydetylle kalalle on kuitenkin kysyntää. Millainen on kalastajien ammatti, joka tuo ruokapöytäämme kalaherkkuja? Mitä kaloja Itämeressä on, ja mitä niistä hyödynnetään eniten? Kirjailija Jukka Ahonen ja biologi Janne Sundell ovat seuranneet kalastajia kahden vuoden aikana eri puolilla Itämerta. Kuvaaja Pekka Turunen on dokumentoinut mieleenpainuvat matkat.
Tekijät teoksen takana
Jukka Ahonen on espoolainen kirjailija, joka on narrannut kaloja serkkunsa Janne Sundellin kanssa mökillä lapsesta asti. Hänen edellinen tietokirjansa Juuret Martsarissa (SKS) julkaistiin vuonna 2019. Jukka on tehnyt lisäksi lastenkirjoja ja lauluja- Siviilissä Jukka toimii Pohjoismaiden Investointipankin viestintäjohtajana. Työssään hän seuraa Itämeren tilaa erityisesti kansainvälisen rahoittajan näkökulmasta.
Janne Sundell on Hämeenlinnassa asuva biologi ja ekologian dosentti, jonka erikoisalaa ovat eliöiden kannanvaihtelut ja käyttäytymisekologia. Näistä aiheista hän on kirjoittanut myös useita yleistajuisia artikkeleita lehtiin ja kirjoihin. Työssään yliopistonlehtorina Janne johtaa Helsingin yliopiston Lammin biologista asemaa. Kalat ja kalastus ovat hänelle sekä harrastus että tutkimuskohde.
Pekka Turunen on pitkän linjan valokuvaaja, joka on kirjoissaan ja näyttelyissään kuvannut suomalaista maaseutua, ympäristöasioita ja energiakysymyksiä. Nyt valtion taiteilijaeläkkeellä hän jatkaa valokuvien ottamista entiseen malliin ja asuu Itämeren saaressa.
- Kustantaja / Valmistaja John Nurmisen Säätiö
- ISBN 9789529745913
- Tuotekoodi 9789529745913
- Kirjoittajat Jukka Ahonen; Janne Sundell
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Merikalastus; Merten ja rannikkojen eläimet
- Ilmestymispäivä 12.05.2022
- Vuosi 2022
- Tuoteryhmä Luonto
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 200
- Avainsanat kalastus; rannikot; elämäntapa; kalastajat; sääntely; meret; itämeri; merialueet; kalakannat; elinkeinot; merikalastus; kalastusalueet
- Kirjastoluokka 67.62
- Pituus (mm) 246
- Leveys (mm) 176
- Korkeus (mm) 22
- Paino (g) 660
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot John Nurmisen Säätiö, Pasilankatu 2, 00240, HELSINKI
- ALV 14,0%

















Reviews
There are no reviews yet.