Näissä saappaissa seisoo ja niitä tarvitsee Astra, 22-vuotias Silolan perheen ylpeys. Etukannen kuntosalille haaksirikkoutunut poika on Silmu, Astran veli joka aikoo tovereidensa kaltaiseksi. Takaliepeen lumpeella kelluu Pelagia, mutta vain haaveissaan – oikeasti hän viljelee samettieläimiään pitkin Siloloitten kaunista kotia. Mutta ennen Pelagian syntymää vanhemmille – kuuluisalle ja joviaalille kapellimestarille sekä perhelääkärin lempeydellä koteja parantavalle sisustussuunnittelijalle – on sattunut pieni hairahdus. Juhlat voivat alkaa.
Liha tottelee kuria on inhimillinen komedia perheestä, onnesta ja nautinnosta. Se on ilahduttava kertomus hillon syömisen vaaroista, piinallisen levollisesta sisustuksesta ja näyttävän juhlan järjestämisestä. Tuoretta ja virkistävää, pelottavan tarkkanäköistä proosaa tämän hetken omaäänisimmältä esikoistekijältä.
Miina Supinen (s. 1976) on helsinkiläinen toimittaja, joka on lukenut yhtä suurella ilolla niin klassikoita kuin hömppää. Hän sai kunniamaininnan Martti Joenpolvi -novellikilpailussa ja päätti kirjoittaa suuren suomalaisen romaanin, mutta hyytyi ensimmäiselle sivulle. Liha tottelee kuria -teoksen hän kirjoitti odottaessaan tytärtään.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510371169
- Tuotekoodi 9789510371169
- Kirjoittajat Miina Supinen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus
- Ilmestymispäivä 31.01.2011
- Vuosi 2011
- Painos 1
- Tuoteryhmä E-kirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Avainsanat salaisuudet; alkoholismi; perheenjäsenet; huumori; sisaruus; psykologiset romaanit; perheromaanit; hormonit; esikoisteokset; seksuaalinen käyttäytyminen; kehonrakennus; kokeilu
- Kirjastoluokka 84.2
- Tiedoston koko 450.00
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 2.0.1
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.