henkinen testamenttinsa jälkipolville: hän tahtoi osoittaa, että Suomi kuului länteen.
Monien muiden merkittävien valtiomiesten tapaan Mannerheim ei itse kirjoittanut suurinta osaa muistelmateoksestaan.
Voimiltaan jo ehtynyt Mannerheim muokkasi ja kommentoi pääasiassa muiden kirjoittamia tekstejä. Monien kirjoittajien joukosta tärkeimmäksi nousi eversti Aladàr Paasonen ja vaikuttavia tekijöitä olivat myös maisteri Emerik Olsoni ja kenraali Erik
Heinrichs. Marski siirtyi ajasta ikuisuuteen muistelmiensa julkaisuvuonna 1951.
Sveitsissä Mannerheim kävi läpi koko elämänsä kirjon, jonka aikana hän oli muun muassa sotilas, vakooja, metsästäjä, kahvilanpitäjä, ylipäällikkö, tasavallan presidentti ja ennen kaikkea kosmopoliitti. Mannerheim oli Suomen pelastaja sen vuoksi, että hänen näkemyksensä oli kansainvälinen. Hän oli kaukonäköinen reaalipoliitikko, joka pystyi ennakoimaan suuria historian
kehityslinjoja.
Mika Kuljun teoksen tarinan kehyksenä on Mannerheimin muistelmien laatiminen, mikä merkitsi tilintekoa ennen kaikkea toisen maailmansodan merkityksestä Suomelle. Muistelmien kirjoitusprosessin kuvaus vie lukijan huikealle aikamatkalle kaikkien aikojen suurimman suomalaisen elämään ja aikakauteen.
Mika Kulju (s. 1969) on kirjoittanut pitkällä urallaan noin 30 tietokirjaa, joita on käännetty useille eri kielille. Hänen teoksensa Raatteentien taistelusta ja Lapin sodasta ovat modernin suomalaisen sotakirjallisuuden klassikoita. Kirjailijan uran ohella Kulju on työskennellyt pitkään journalistina sanomalehtien, television ja radion parissa sekä yritysviestinnän ammattilaisena.
- Kustantaja / Valmistaja Readme.fi
- ISBN 9789524160292
- Tuotekoodi 9789524160292
- Kirjoittajat Mika Kulju
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Elämäkerrat: historiallinen, poliittinen ja sotilaallinen
- Ilmestymispäivä 25.09.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä Historia
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Kirjastoluokka 92.73
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Readme.fi, Korkeavuorenkatu 37, 00130, Helsinki
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.