Melkein mahdoton tehtävä on mysteerisarja, joka nappaa lukijan pihteihinsä eikä päästä irti ennen kuin ollaan perillä.
Jopon harjoitellessa parkourkisoihin hylätyssä kaupunginosassa hän näkee jotain kammottavaa. Pian Eliaksen porukka on sotkeutunut pahamaineisen alueen jengien välienselvittelyn ja kadonneen poliisin pojan tapaukseen.
Timo Parvelan piinaavan jännittävän ja roalddahlmaisen huumorin ryydittämän kirjasarjan neljäs osa on itsenäinen seikkailu ja arvoitus.
”Teosta uskaltaa suositella niillekin, jotka ovat päättäneet olla lukematta yhtäkään kirjaa loppuun. Tätä ei nimittäin edes malta jättää kesken. Melkein mahdoton tehtävä sekin.” – Mari Viertola, Turun Sanomat (Melkein mahdoton tehtävä -sarjan avausosasta)
Timo Parvela on yksi Suomen palkituimmista ja käännetyimmistä kirjailijoista. Parvelalla on lukijoita yli kolmessakymmenessä maassa, ja hänen kirjojaan on myyty Suomessa ja ulkomailla yhteensä jo yli kuusi miljoonaa kappaletta.
Mari Luoma on sarjakuvantekijä ja lastenkirjakuvittaja. Kuvitusten lisäksi Luoma on kirjoittanut Romeo ja hirviöt -sarjakuvaa sekä Ihan tavallinen hirviöperhe -lastenromaanin.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510464748
- Tuotekoodi 9789510464748
- Kirjoittajat Timo Parvela
- Kuvittajat Mari Luoma
- Kannen suunnittelijat Mari Luoma; Kaisu Sandberg
- Sarja Melkein mahdoton tehtävä
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: tieteiskirjallisuus / scifi; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: perhe; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: huumori
- Ilmestymispäivä 05.02.2024
- Vuosi 2024
- Painos 1
- Tuoteryhmä Lasten romaanit, lorut ja runot
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 9
- Sivumäärä 106
- Avainsanat mysteerit; veljet; kadonneet; matkapuhelimet; pojat (ikäryhmät); salaiset tehtävät; jengit
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Pituus (mm) 216
- Leveys (mm) 153
- Korkeus (mm) 17
- Paino (g) 392
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Lankasidos; Ylivetokannet; Kannet laminoitu; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.