Hämmästyttävän kekseliääseen tapaansa Murakami kertoo kaipuusta ja himosta, unohtumattomista naisista ja tunteellisista miehistä.
Tarinassa Rakastunut Samsa kertoja muuttuu Gregor Samsaksi, totuttelee uuteen tottelemattomaan kehoonsa ja rakastuu kyttyräselkäiseen lukkoseppätyttöön. Šeherazadessa nainen kertoo kotiin suljetulle miehelle uskomattoman tarinan aina rakastelun jälkeen. Kinossa myyntimies irtisanoutuu avioeron jälkeen ja perustaa baarin eräälle Tokion sivukujalle. Asiakkaaksi tulee muiden muassa salaperäinen nainen, jolla on tupakanpolttamia ihossaan. Huikeassa tarinakokoelmassaan Murakami yhdistää nautinnollisesti surumielisyyden, huumorin ja fantasian.
Haruki Murakamia (s. 1949) on jo ehditty verrata ties kehen: Austeriin, Salingeriin, Chandleriin, Borgesiin. Japanissa hänen kirjoistaan otetaan miljoonapainoksia ja hän on siellä etenkin nuorten lukijoiden suosikki. Myös Murakamin kansainvälinen suosio on huikea, ja yhä useampi uskoo, että jonain päivänä hän vielä saa Nobel-palkinnon. Murakami syntyi Kioton seudulla, mutta asui nuorena enimmäkseen Kobessa. Murakamin isänisä oli buddhalaispappi, äidinisä osakalainen kauppias, vanhemmat japanilaisen kirjallisuuden opettajia. Murakami perehtyi jo nuorena myös länsimaiseen kulttuuriin, erityisesti kirjallisuuteen ja musiikkiin, mikä näkyy myös hänen tuotannossaan. Murakami opiskeli elokuva-alaa Wasedan yliopistossa Tokiossa, missä hän tutustui vaimoonsa Yokoon. Pian valmistumisensa jälkeen Murakami perusti jazzklubin, joka toimi kahdeksan vuotta. Ensimmäisen romaaninsa hän julkaisi vuonna 1979. Murakami on julkaissut romaaneja, novelleja ja tietokirjoja, joita on käännetty yli 40 kielelle. Lisäksi hän on kääntänyt japaniksi amerikkalaista kirjallisuutta, mm. John Irvingiä, F. Scott Fitzgeraldia ja Raymond Carveria. Murakamin teoksesta Norwegian Wood tehtiin suosittu elokuva.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789513191351
- Tuotekoodi 9789513191351
- Kirjoittajat Haruki Murakami
- Kääntäjät Juha Mylläri
- Sarja Keltainen kirjasto
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Japani
- Thema-luokitus Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus; Novellit; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 26.08.2016
- Vuosi 2016
- Tuoteryhmä E-kirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Avainsanat naiset; suomenkielinen kirjallisuus; miehet; rakkaus; vaikeudet
- Kirjastoluokka 84.2
- Alkuperäinen nimi Onna no inai otokotachi
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 2.0.1
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.