”Muistilabyrintti” on Arttu Tuomisen monisäikeinen esikoisjännityskirja, jolla hän haastaa kotimaisen jännityksen konkarit. Vanhempi rikoskonstaapeli Janne Rautakorpi joutuu perheineen auto-onnettomuuteen ja loukkaantuu vakavasti. Viisitoista vuotta myöhemmin hän on palannut Porin poliisin väkivaltayksikköön ylikonstaapeliksi, mutta pahasti ruhjoutuneena ja kroonisten kipujen riuduttamana. Keväistä Poria ravistelevat helleaalto ja rajut mielenosoitukset, joissa vaaditaan Liisantorille pystytettyä teollisuusneuvoksen patsasta siirrettäväksi. Kun keskeltä Porin vilkkainta leikkipuistoa löytyy viemärikaivoon upotettu naistoimittajan ruumis, Rautakorpi ottaa avustajakseen vasta poliisintutkintoaan suorittavan, entisen huippuyleisurheilija Liisa Sarasojan ja ryhtyy selvittämään murhaa. Samaan aikaan Ulvilan Harjunpäänjoen uimarannat ovat jo kolmatta kesää suljettuina joessa havaittujen bakteerilöydösten takia. Kun joessa alkaa lisäksi esiintyä selittämättömiä kalakuolemia, on omien demoniensa kanssa painivan terveystarkastaja Jarkko Kokon aloitettava myrkkypäästön selvittäminen ja samalla taisteltava työnsä säilyttämisen puolesta. Janne Rautakorpi, Liisa Sarasoja ja Jarkko Kokko saavat jokainen kokea, että maailmassa on monenlaista pahuutta, eikä kukaan heistä jää siitä osattomaksi. Arttu Tuominen (s.1981) on porilainen ympäristöteknologian yamk-insinööri. Vapaa-aikanaan kalastusta, veneilyä ja kirjallisuutta harrastava Arttu painii päivätyönään ympäristönsuojelutehtävien parissa Satakunnassa.
- Kustantaja / Valmistaja Myllylahti
- ISBN 9789522026095
- Tuotekoodi 9789522026095
- Kirjoittajat Arttu Tuominen
- Sarja MurhaMylly
- Sarjanumero 115
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Dekkarit; Poliisikirjallisuus/ poliisiromaanit
- Ilmestymispäivä 01.01.2015
- Vuosi 2015
- Tuoteryhmä Jännityskirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus JA
- Sivumäärä 448
- Kirjastoluokka 84.2
- Pituus (mm) 212
- Leveys (mm) 153
- Korkeus (mm) 38
- Paino (g) 514
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Myllylahti Oy, Mänkimiehentie 14 E, 02780, ESPOO
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.