Toinen maailmansota on juuri ohi, kun Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseudulle Skotlannin ylämaalle.
Sillä aikaa kun Frank tutkii vanhoja papereita, Claire vaeltelee nummilla ja keräilee lääkekasveja. Pahaa aavistamatta Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan. Yhtäkkiä hän löytää itsensä keskeltä 1700-lukua ja klaanisotien riepomaa Skotlantia.
Clairen on pakko hyväksyä uskomaton tosiasia: hän on siirtynyt ajasta toiseen ja hänestä on tullut muukalainen, sassenach. Pian hän tutustuu punatakkikapteeni Jonathan Randalliin ja moneen muuhun Frankin tarinoista tuttuun aikalaiseen. Frankin esi-isät eivät Clairea kuitenkaan viehätä – sen sijaan salskea nuori skotti alkaa vetää Clairea vastustamattomasti puoleensa.
Claire saa pian vakoojan ja noidan leiman otsaansa, siksi oudolta hän sairaanhoitajan taitoineen vaikuttaa. MacKenzien klaanin suojissa hän kokee pakoretken toisensa perään. Ja pian Claire saa havaita, että hänellä on aviomies yhdellä ja rakastettu toisella vuosisadalla.
Diana Gabaldonin maailmanmenestykseksi kohonnut historiallinen romaanisarja tunnetaan myös huippusuositusta Outlander-sarjasta, joka on valloittanut katsojat kaikkialla.
- Kustantaja / Valmistaja Gummerus
- ISBN 9789512421442
- Tuotekoodi 9789512421442
- Kirjoittajat Diana Gabaldon
- Kääntäjät Anuirmeli Sallamo-Lavi
- Lukijat Karoliina Kudjoi
- Sarja Matkantekijä
- Sarjanumero 1
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Romantiikka: aikamatkustus; Käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 23.12.2020
- Vuosi 2020
- Tuoteryhmä Äänikirjat, kauno
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus RO
- Kesto 34h:28min:00s
- Avainsanat romantiikka; rakkaus; Outlander; tv-sarjat; historiallinen viihde; romantasy
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain A
- Alkuperäinen nimi Outlander
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Ladattava äänitiedosto
- Tuotemuodon lisätiedot MP3
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Gummerus Kustannus Oy, PL 1000 , Käenkuja 3 A, 3.krs, 00501, HELSINKI
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.