Kirja kertoo, miten on mahdollista menestyä osakemarkkinoilla keskimääräistä paremmin käyttämällä hyväkseen yksinkertaista päättelykykyä ja markkinapsykologian lainalaisuuksia. Uusimman rahoitustutkimuksen mukaan sijoittajat eivät toimi osakemarkkinoilla rationaalisesti vaan toistavat jatkuvasti samoja käyttäytymisvirheitä. Ymmärtämällä sijoittajien käyttäytymistä voi paitsi välttää tekemästä samoja virheitä jopa hyötyä niistä sijoitustoiminnassaan.
Kirjassa esitellään seikkaperäisesti, mitkä tekijät vaikuttavat osakkeiden kokonaistuottoon ja mihin osakesijoittajan tulisi erityisesti kiinnittää huomiota. Toimintaympäristön muutoksista huolimatta monet osakemarkkinoiden lainalaisuudet ovat pysyneet ennallaan vuosikymmenestä toiseen.
Arvosijoittaja uskaltaa poiketa markkinoiden valtavirrasta, arvioi osakkeen todellista arvoa yritysostajan tavoin, noudattaa kurinalaisesti ja kärsivällisesti omaa sijoitusstrategiaansa sekä hyödyntää pörssin pitkän aikavälin trendiä ja yleispäteviä lainalaisuuksia.
Aktiivinen yksityissijoittaja, arvostrategiaa johdonmukaisesti 1960-luvulta alkaen noudattamalla erinomaisesti menestynyt Kim Lindström tuo poikansa Tom Lindströmin kanssa tässä omat kokemuksensa ja havaintonsa kaikkien hyödynnettäviksi. Kim Lindströmin perusteellinen ja persoonallinen tapa pohdiskella sijoitusasioita tuli tutuksi jo vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassa
Menesty osakesijoittajana ja vuonna 2007 ilmestyneessä kirjassa Vaurastu arvo-osakkeilla.
- Kustantaja / Valmistaja Alma Insights
- ISBN 9789521417221
- Tuotekoodi 9789521417221
- Kirjoittajat Kim Lindström; Tom Lindström
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Rahoitus ja arvopaperit
- Ilmestymispäivä 02.01.2014
- Vuosi 2014
- Tuoteryhmä E-kirjat, tieto
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Kirjastoluokka 36.22
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; EPUB 2.0.1
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Alma Media Finland Oy, Alvar Aallon katu 3 C, 00100, HELSINKI
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.