”Paavo Talvelan elämässä kiinnostaa kehitys, joka on kuin valkoinen Suomi 1900-luvulla: ryssän vihasta Paasikiven linjalle ja Kekkosen mieheksi. Vuonna 1918 hän oli 21-vuotias Suomen nuorin majuri, mutta ei viihtynyt rauhan ajan armeijassa, vaan siirtyi talouselämän johtotehtäviin. Hän palasi armeijaan ja löi venäläiset talvisodan alussa joulukuussa 1939 Tolvajärvellä. Jatkosodan
aikaan hän oli pitkään Hitlerin päämajassa Mannerheimin yhteysmiehenä, uskoi aluksi Saksan voittoon ja joutui lopulta läheltä todistamaan Kolmannen valtakunnan tuhon. Kekkonen nimitti hänet jalkaväenkenraaliksi vuonna 1966. Talvelalla oli lapsia kahdesta avioliitosta, niiden ulkopuolella syntyneen tyttärensä hän tunnusti vasta vähän ennen kuolemaansa vuonna 1973.”

Antti Tuuri
- Kustantaja / Valmistaja Siltala
- ISBN 9789522346551
- Tuotekoodi 9789522346551
- Kirjoittajat Antti Tuuri
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Elämäkerrat: yleinen
- Ilmestymispäivä 21.10.2021
- Vuosi 2021
- Tuoteryhmä Elämäkerrat, muistelmat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 351
- Avainsanat historia; muistelmat; jatkosota; henkilöhistoria; toinen maailmansota; upseerit; maanpuolustus; elämäkerrat; poliittinen historia; sotahistoria; liikemiehet; taistelut; talvisota; sotilaat; presidentit; sotasyyllisyys; jääkäriliike; Suomen sisällissota; kenraalit; jääkärit; armeijat; lapuanliike; kolmas valtakunta (kansallissosialismi); hylkäyspäätökset
- Kirjastoluokka 99.1
- Pituus (mm) 216
- Leveys (mm) 164
- Korkeus (mm) 34
- Paino (g) 760
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Suojapaperi
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Kustannusosakeyhtiö Siltala, Suvilahdenkatu 7, 00500, HELSINKI
- ALV 14,0%

Reviews
There are no reviews yet.