Kyllä Jaanan kelpaa, kun hänellä on ihana Niklas. Mies tosin on naimisissa – ja Jaanan pomo Strömmerin Paperissa & Liittimessä.
Kun firma keväällä 1990 aloittaa perinteisen matkansa itärajan taa, vodkan villiinnyttämä seurue on Jaanan harmeista vähäisin. Tällä kertaa mukana on myös Niklaksen vaimo, ja mikä pahinta, joku yrittää salakuljettaa rajan yli muutakin kuin sukkahousuja. Ovatko Niklaksen kanssa varastetut lemmentuokiot kaiken sähellyksen väärtejä? Varmaa on vain se, ettei mikään suju kuten Jaana on toivonut.
Kepeä tarina nostalgiselta, valoisammalta aikakaudelta, jolloin permikset olivat sähäköitä ja Leningradin-reissut ikimuistoisia.
Pihlajanmarjat perustuu jatkokertomukseen, joka on julkaistu Me Naisissa vuonna 2014 nimellä Venäläinen rapsodia.
Kristiina Vuori (s. 1967) on tunnettu eloisista historiallisista romaaneistaan, jotka kuvaavat vahvoja naisia ja sijoittuvat kaukaiseen aikaan, 1200–1600-luvulle. Pihlajanmarjat on Vuoren hyppy kohti lähimenneisyyttä ja kevyttä romanttista viihdekirjallisuutta. Romaanin tapahtumat sijoittuvat vuoden 1990 Neuvostoliittoon. Ne muistuttavat Viipurin- ja Leningradin-matkoista aikana, jolloin harmit itärajan takana olivat aivan omanlaisiaan.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520468293
- Tuotekoodi 9789520468293
- Kirjoittajat Kristiina Vuori
- Kannen suunnittelijat Ilja Karsikas
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Viihteellinen kaunokirjallisuus: chick lit / lad lit / romanttinen komedia
- Ilmestymispäivä 02.05.2025
- Vuosi 2025
- Painos 2 (2. p)
- Tuoteryhmä Viihde- ja romantiikkakirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus RO
- Sivumäärä 240
- Avainsanat salaisuudet; 1990-luku; ihmissuhteet; matkat; kommellukset; työyhteisöt; alaiset; romanssit (ihmissuhteet); esihenkilöt; pietari
- Kirjastoluokka 84.2
- Pituus (mm) 209
- Leveys (mm) 135
- Korkeus (mm) 16
- Paino (g) 218
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.