Karttasarja on valmistettu vedenkestävästä ja repeämättömästä materiaalista. Taitettuna pienikokoista karttaa on helppo käsitellä ja säilyttää veneessä. Kartoissa on kaksipuolinen painatus, joten ne kattavat lähes kaksikertaisen alueen aiempiin veneilykarttoihin verrattuna. Avattuna kartta näyttää laajan alueen ja sopii erityisesti reitinsuunnitteluun sekä käytettäväksi yhdessä digitaalisten karttojen kanssa.
Karttojen veneilytiedot pohjautuvat Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin aineistoon vuodelta 2022, ja sitä on täydennetty Maanmittauslaitoksen maastotietokannan tiedoilla ja muilla aineistoilla. Karttojen mittakaava on merialueella aiempaa tarkempi 1:50 000.
Kaksipuolinen karttalehti Rauma Pori Pyhäranta 1:50 000 kattaa Selkämeren rannikon ja saariston etelässä Pyhärantaan ja pohjoisessa Tahkoluodon pohjoispuolelle asti. Luvian saaristo sijaitsee alueen keskellä. Lännessä kartta ulottuu uloimmille saarille, kuten Kylmä-Pihlaja, Säppi, Reposaari ja Iso-Enskeri. Idässä näkyvät Pyhämaa, Rauma, Eurajoensalmi, Preiviikinlahti sekä Kokemäenjoen suisto Poriin asti. Selkämeren kansallispuiston keskiosa sijaitsee kartan alueella.
© Traficomin lisenssi No. TRAFICOM/90312/00.04.01.10/2021
VAROITUS: Ei navigointiin. Yksikään kansallinen merikarttalaitos ei ole tarkistanut tämän tuotteen tietoja, eikä yksikään kansallinen merikarttalaitos ota vastuuta valmistuksen oikeellisuudesta tai valmistuksen jälkeisistä muutoksista.
Ei ole olemassa takuita siitä, että tämä tuote noudattaa asianmukaisten navigointituotteiden käyttöä koskevia kansallisia tai kansainvälisiä säädöksiä.
- Kustantaja / Valmistaja Calazo Förlag
- ISBN 9789522666598
- Tuotekoodi 9789522666598
- Kieli Englanti; Suomi; Ruotsi
- Thema-luokitus Veneily: urheilu ja vapaa-aika; Matkakartat ja -kartastot
- Ilmestymispäivä 28.02.2023
- Vuosi 2023
- Tuoteryhmä Meri-, rannikkokartat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Avainsanat kalastus; rannikot; melonta; veneily; purjehdus; Eurajoki; Rauma; Pori; melontaretkeily; Satakunta; Selkämeren kansallispuisto; Selkämeri; merimelonta; Pyhämaa; Raumanmeri; Luvia; Mäntyluoto; Pyhäranta; Reposaari; Säppi; Tahkoluoto
- Kirjastoluokka 69.63
- Pituus (mm) 265
- Leveys (mm) 115
- Korkeus (mm) 19
- Paino (g) 58
- Tuotemuoto Kartta taiteltu
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Calazo Förlag AB, Västmannagatan 20, 11360, STOCKHOLM, SWEDEN
- ALV 25,5%



Reviews
There are no reviews yet.