Hämmästyttävä tarina nuoresta naisesta, joka murtautui tukahduttavasta perheyhteisöstään kohti toisenlaista elämää, vapautta ja onnea Manhattanin pilvenpiirtäjien keskellä.
Deborah Feldman eli lapsuutensa ja nuoruutensa New Yorkin ortodoksijuutalaisessa hasidiyhteisössä, jossa tiukasti valvotut uskonnolliset säännöt hallitsivat niin hänen ihmissuhteitaan, pukeutumistaan ja kuin lukemistaankin. Teini-ikäisenä vastentahtoisesti solmitussa, seksuaalisesti ja emotionaalisesti toimimattomassa järjestetyssä avioliitossa jännite Deborahin omien tarpeitten ja hänen uskonnollisten velvollisuuksiensa välillä kasvoi hallitsemattomaksi, kunnes hän 19-vuotiaana tuli äidiksi ja ymmärsi, että hänen olisi esteistä huolimatta löydettävä itselleen ja pojalleen tie uudenlaiseen elämään.
Deborah Feldman syntyi hasidijuutalaiseen Satmar-yhteisöön Williamsburgissa, New Yorkissa ja kasvatettiin yhteisön perinteisen elämäntavan mukaisesti. Hänen äidinkielensä on jiddiš. Hän julkaisi myyntimenestykseksi nousseen Unorthodox-muistelmateoksensa 25-vuotiaana vuonna 2012, ja siihen perustuva televisiosarja sai ensiesityksensä Netflixissä maaliskuussa 2020. Deborah asuu Berliinissä.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520426071
- Tuotekoodi 9789520426071
- Kirjoittajat Deborah Feldman
- Kääntäjät Ilkka Rekiaro
- Kannen suunnittelijat Netflix; Markko Taina
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Elämäkerrat: yleinen; Tositarinat; Juutalaisuus
- Ilmestymispäivä 28.12.2020
- Vuosi 2020
- Tuoteryhmä Elämäkerrat, muistelmat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 339
- Avainsanat lapsuus; juutalaiset; tytöt; nuoruus; juutalaisuus; aikuistuminen; järjestetty avioliitto; tapakulttuuri; eroaminen (yhteisöstä); yhdysvallat; hasidismi; new york (kaupunki)
- Kirjastoluokka 99.1
- Alkuperäinen nimi Unorthodox – The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots
- Pituus (mm) 221
- Leveys (mm) 144
- Korkeus (mm) 33
- Paino (g) 484
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.