Ren Dawn on keksijä joka on kadottanut kykynsä keksiä asioita. Erinäiset sekasotkut ajavat hänet Cancúniin, hormonihoitoihin, deliriumiin ja itsensä viereen, katsomaan elämäänsä kuin ulkopuolelta käsin. Ja sitten on vielä Louis Dufuette…
Vierastila on romaani ajattelusta, elämänpettymyksestä ylimpänä tavoitteena, maailmanhistoriasta leposykkeen kehityksenä, ja vähän kaikesta. Se on filosofinen ja humoristinen romaani, joka hylkii sekä huumoria että filosofiaa. Turvavyöt ovat tarpeen, mutta eivät kuulu romaanin varustukseen.
Iloittelevan kerronnan takana väijyy jotakin vakavaa, sydämeenkäypää ja vilpitöntäkin.
”Ja ihmiset fantasioivat, koska maailma itsessään ei ole kiihottava, se ei sellaisenaan tarjoa oikein mitään. Ihmiset alkoivat kauan sitten vain keksiä juttuja, ja siitä lähtien kaikki on mennyt kutakuinkin päin persettä.”
Miki Liukkonen (1989–2023) kirjoitti viisi romaania, kolme runokokoelmaa ja yhden aikuisille tarkoitetun kuvakirjan. Hänen tuotantonsa näyttää ihmiset ja koko maailman kaikessa kauneudessaan, runsaudessaan ja neuroottisuudessaan, hänen teoksissaan olemassaolon yksityiskohtien paljous sataa lukijan ylle vertausten ja metaforien kukkaistulvana.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510485460
- Tuotekoodi 9789510485460
- Kirjoittajat Miki Liukkonen
- Kannen suunnittelijat Jussi Karjalainen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Kaunokirjallisuus: yleinen; Kerronnallinen aihe: identiteetti; Kerronnallinen aihe: yhteiskunnalliset kysymykset
- Ilmestymispäivä 18.09.2023
- Vuosi 2023
- Painos 6
- Tuoteryhmä Muut kaunokirjat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Genretunnus MU
- Sivumäärä 554
- Avainsanat kirjailijat; autofiktio; kerronta; miehet; ajattelu; intertekstuaalisuus; identiteetti; kotimainen kaunokirjallisuus; vieraus; ironia; keksijät; pakkomielteet; absurdismi; kaksoisolennot; tarkkailu; motiivit (aihelmat); finlandia-palkinto
- Kirjastoluokka 84.2
- Uusintapainoksen pvm 23.11.2023
- Pituus (mm) 213
- Leveys (mm) 136
- Korkeus (mm) 60
- Paino (g) 552
- Lyhyt koodi 7766821
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%



Reviews
There are no reviews yet.