Kiinalaisen valtio-opin uranuurtaja Xunzi eli Sotivien valtioiden kauden (475-221 eaa.) lopulla. Xunzi on ensimmäinen kattava suomennos hänen teoksestaan, joka edustaa muinaisen Kiinan sofistikoituneinta filosofiaa ja valtio-oppia. Poliittisena realistina Xunzi piti hierarkkista luokkajakoa välttämättömyytenä ja valloitussotia luonnollisina. Hän kuitenkin vastusti opportunismia ja epärehellisyyttä ja vaati hallitsijoilta oikeamielisyyttä.
Xunzi perusti ajattelunsa Mestari Kongin oppeihin, joiden pohjalta syntynyt kungfutselaisuus on rakentunut kiinteäksi osaksi itäaasialaisia yhteiskuntia. Vaikka vääräoppiseksi leimatun Xunzin teosta ei luettu osaksi kungfutselaista kaanonia, hänen ajatuksiinsa ovat tukeutuneet etenkin hallitsijat.
Keisarikaudella Xunzin esittämä malli hallitsijasta kaiken keskipisteenä ohjasi ulkopolitiikkaa. Hänen ajatuksensa ovat saaneet kaikupohjaa myös kommunistisessa puolueessa sekä 2000-luvun kiinalaisissa kansainvälisen politiikan teoreetikoissa.
- Kustantaja / Valmistaja Gaudeamus
- ISBN 9789523453012
- Tuotekoodi 9789523453012
- Alanimike Valtio-oppia muinaisesta Kiinasta
- Kääntäjät Jyrki Kallio
- Toimittanut Jyrki Kallio
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Valtio-oppi; Filosofiset perinteet ja koulukunnat
- Ilmestymispäivä 11.04.2025
- Vuosi 2025
- Tuoteryhmä Psykologia, filosofia
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 341
- Avainsanat filosofia; vaikutukset; itämainen filosofia; yhteiskuntafilosofia; valtio-oppi; kungfutselaisuus; keisarikunnat
- Kirjastoluokka 11.9
- Pituus (mm) 217
- Leveys (mm) 150
- Korkeus (mm) 28
- Paino (g) 472
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Ylivetokannet; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Gaudeamus Oy, PL 1099, 00101, HELSINKI
- ALV 14,0%




Reviews
There are no reviews yet.